Scansolon henkilökunnan jäsenestä kasvokuva, kun hän tarkastelee tehtaalla kappaletta käsissään.

Uudet rekrytoinnit ja ennätystilauskanta kertovat luottamuksesta tulevaan

Vaikka maailmantilanne on usealla sektorilla epävarma, konepajayritys Scansolossa suunta on päinvastainen. Kasvava kysyntä, uudet rekrytoinnit ja panostukset osaamiseen kertovat yhdestä asiasta: teollisuudessa on nyt vahva kysyntä.

Scansololla alkuvuosi on ollut poikkeuksellisen vahva. Kevättalven tilauskanta on noussut ennätystasolle, ja töitä on myyty pitkälle syksyyn asti. Kysyntä ei ole noussut yksittäiseltä sektorilta, vaan tasaisesti koko asiakaskentältä.

– Maailmalla myllertää, mikä on tuonut monelle alalle epävarmuutta, mutta meillä tilauskanta on päinvastoin kiihtynyt, aloittaa Scansolon toimitusjohtaja Markku Rinnasto.

Rekrytoinnit vastaavat kasvavaan kysyntään

Kasvu näkyy konkreettisesti myös henkilöstössä, sillä Scansolo on rekrytoinut hiljattain kaksi uutta työntekijää. Töihin olisi ollut runsaasti tulijoita, sillä hakemuksia Scansolon avoinna oleviin työpaikkoihin saapui yhteensä yli 60.

Uusista tekijöistä toinen on metallityöntekijä, toinen taas on aloittanut kokoonpanossa.

– Koulutamme täällä rautaisia ammattilaisia. Meille on tärkeää löytää oikeanlaisia tekijöitä ja kehittää heidän osaamistaan pitkäjänteisesti, Rinnasto kertoo.

Oppisopimus rakentaa osaamista pitkäjänteisesti

Rinnaston mukaan tavoitteena on saada syksylle ainakin yksi tekijä tuotantoon oppisopimuksella. Oppisopimus onkin Scansololle strateginen tapa varmistaa osaaminen myös tulevaisuudessa. Malli tarjoaa mahdollisuuden kasvaa tehtäviin käytännön työn kautta kokeneempien työntekijöiden tuella:

– Täällä on hyvä porukka ja tekemisen meininki, jossa jokainen pääsee kehittymään omien vahvuuksiensa mukaan. Meillä konkarit pitävät uusista huolta, Rinnasto kuvaa.

Oppisopimusten lisäksi kesäksi saadaan tuotantoon vahvistusta.

Investoinnit tukevat kasvua myös jatkossa

Yrityksen kasvun taustalla ovat myös oikea-aikaiset investoinnit. Syksyllä tehty konehankinta on ollut täydessä käytössä heti alusta lähtien, ja sen kapasiteetti on myyty pitkälle jo eteenpäin:

– Investointi osui juuri oikeaan aikaan. Koneen kapasiteetti on käytännössä myyty täyteen syksyyn saakka, Rinnasto kertoo.

Seuraavat kehitysaskeleet ovat jo suunnitteilla, sillä yrityksessä valmistellaan muun muassa uuden automaatiosolun käyttöönottoa.

– Meidän asiakkaamme valmistavat kotimaisia vientituotteita, ja heillä on kovat tavoitteet, joihin me vastaamme. Tämä tarkoittaa meillä esimerkiksi jatkuvaa tuotannon kehittämistä ja uusien tekijöiden palkkaamista.

Scansololla tulevaisuutta katsotaan realistisesti, mutta ennen kaikkea luottavaisesti:

– Parempi valita optimismi, vaikka tilanne olisi kuinka epävarma. Me uskomme kuitenkin vahvasti siihen, että palveluillemme on kysyntää myös jatkossa.