Veeti Huhtamäki seisoo sorvinsa ääressä ja pitää valmistamaansa kappaletta kädessä.

Veeti eteni kesätyöntekijästä vakituiseksi koneistajaksi

Joskus urapolku saa alkunsa melko pienestä askeleesta. Veeti tarttui kesätyöpaikkaan 16-vuotiaana ja huomasi nopeasti, että koneiden ja metallin maailma tuntui omalta. Ensimmäisestä kesästä alkoi tie, joka vei vakituiseksi koneistajaksi.

Vähästäkyröstä kotoisin oleva Veeti Huhtamäki tuli Scansololle ensimmäistä kertaa jo 16-vuotiaana kesätöihin. Metalliala tuntui heti oikealta jo koulun penkillä, ja kokemukset työssä vahvistivat tunnetta entisestään.
– Muistan, että kyselin kesätyöpaikkoja useista paikoista, mutta Markku (Rinnasto) oli ensimmäinen, joka vastasi, että tänne saa tulla, Veeti muistelee hymyillen.

Parikymppisenä hän palasi Scansololle useita kertoja työharjoitteluihin Vamian kone- ja tuotantotekniikan opintojensa aikana. Veeti onkin nuoresta iästään huolimatta ehtinyt kartuttaa kokemusvuosia yrityksessä, ja vuoden alussa hänet vakinaistettiinkin koneistajaksi.

– Täällä olen viihtynyt ison osan työelämästäni. Taitaa olla firman mies loppuun asti, hän sanoo naurahtaen.

Työpäivä rakentuu sorvien ympärille

Tuttujen sorvien äärellä työ sujuu nykyään jo rutiinilla. Veetin työpäivä alkaa seitsemältä aamulla, kun hän tarkistaa työjonosta päivän tehtävät.
– Tänään olen esimerkiksi tehnyt holkkeja. Joskus voidaan tehdä yhtä tuotetta vaikka koko päiväkin, jos eräkoot ovat suuria, Veeti kertoo.

Veeti töihin kuuluu esimerkiksi sorvien ohjelmointia työstöä varten, minkä avulla koneet valmistavat erilaisia kappaleita automaattisesti. Automatiikka taas mahdollistaa sen, että jokaisella Scansolon työntekijällä on vastuullaan useampi kone. Veetinkin vastuulla on kaksi sorvia, joiden välillä hän vuorottelee koneen hoitaessa itse automaatiolla osan työstä.

Päivällä opitaan sorvien ääressä, illalla rentoudutaan ratin takana

Veetin mukaan työssä parasta on jatkuva uuden oppiminen:
– Melkein joka viikko tulee uusia oivalluksia pienistä asioista. Usein ne syntyvät itse tekemällä, joskus taas oppii hyvän niksin työkavereilta, Veeti sanoo.

Vapaa-ajalla Veeti rentoutuu autojen parissa.
– Tulee värkättyä autojen kanssa, joita onkin kertynyt useampi. Myös kavereita näen, hän mainitsee.

Hyvä työyhteisö tekee arjesta sujuvaa ja madaltaa kynnystä kysyä neuvoa, jos jokin asia mietityttää.
– Täällä on hyvä porukka ja aina löytyy joku, joka auttaa, Veeti vinkkaa.